Kuva
Piirretty kuva, jossa jätelajit on lajiteltu omiin astioihinsa.

Miten lajitellut jätteet hyödynnetään?

Kotitalon jätetilasta löytyy oma roskis biojätteelle, keräyskartongille, paperille, pienmetallille, keräyslasille ja tietysti sekajätteelle. Useimmissa kohteissamme on lisäksi sähkö- ja elektroniikkaromulle tarkoitettu SER-keräys. Mutta mitä jätteille tapahtuu sen jälkeen, kun asukas on ne lajitellut?

Suuri osa jätteistä voidaan kierrättää uusiksi materiaaleiksi. Lisäksi jätteitä voidaan hyödyntää energiana. Paras hyöty jätteistä saadaan, kun ne lajitellaan omiin astioihinsa lajitteluohjeiden mukaisesti.  

Paperi

Kotikeräyspaperista (postiluukusta tai postilaatikkoon tuleva paperi sekä kirjoitus- ja tulostuspaperi) valmistetaan uutta sanomalehtipaperia ja erikseen kerättävästä vaaleasta toimistopaperista valmistetaan pehmopaperia, kuten talous- ja wc-paperia. Keräyspaperia hyödynnetään myös teollisuuden raaka-aineena mm. eristeteollisuudessa.

Muovi

Kerätyistä muovipakkauksista (rasia, kääre, pussi tai pullo) tehdään uusien muovituotteiden raaka-ainetta, josta valmistetaan esimerkiksi muovikasseja, multasäkkejä, kukkaruukkuja, ämpäreitä, tiski- ja wc-harjoja, muovilankkuja ja -putkia.

Metalli

Metallia (esim. säilyketölkit ja alumiinivuoat) voi kierrättää lähes loputtomiin. Metalliteollisuus käyttää kierrätettyä metallia raaka-aineena uusien metallituotteiden valmistuksessa. Noin puolet uusien metallituotteiden valmistukseen käytetyistä raaka-aineista tulee kierrätyksen kautta. Kierrätysmetallista valmistetaan uusien metallipakkausten lisäksi esimerkiksi lapioita, polkupyöriä ja autojen osia.

Lasi

Lasipakkausjätteestä (pantittomat värilliset ja värittömät pullot ja purkit) tehdään uusia lasipakkauksia eli lasipulloja ja -purkkeja. Osasta lasijätteestä tehdään myös rakennustuotteita, kuten vaahtolasia. Lasia voidaan kierrättää rajattomasti uusien pakkausten valmistukseen ilman, että sen laatu tai puhtaus heikkenee.

Kartonki ja pahvi

Kartonkikuidusta (kartonki-, paperi- ja pahvipakkaukset) valmistetaan esimerkiksi aaltopahvin raaka-aineita, kirjekuoria, laminaattipapereita sekä paperi- ja kangasrullissa käytettäviä hylsyjä. Osa kerätystä kartongista päätyy uusien kartonkipakkausten raaka-aineeksi.

Biojäte

Biojätteen (maatuva ja kompostoituva elintarvike- ja keittiöjäte) lajittelu on tärkeää, sillä vain siten siitä saadaan talteen ravinteet ja uusiutuvaa energiaa. Biojätteestä tehdään biokaasua ja kompostimultaa.

Sähkölaitteet

Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) murskataan ja materiaaleista jopa 99 prosenttia käytetään uudelleen teollisuuden raaka-aineina. Samalla laitteista saadaan talteen haitalliset aineet kuten lyijy ja elohopea.

Sekajäte

Sekajäte (kierrätyskelvoton loppujäte) poltetaan ja palamisenergia otetaan talteen ja savukaasut puhdistetaan. Tuloksena saadaan kaukolämpöä ja sähköä.

Lue lisää:

Lähde: HSY 

Lajittelu ja jätteiden vähentäminen on ympäristöteko. Lajittelemalla annat roskalle uuden elämän, sillä lajitelluista jätteistä tehdään uusia tuotteita. Siten vähennät sekajätteen määrää ja pidät arvokkaat luonnonvarat kierrossa.