Kuva
Roska-astian päällä oleva kangaskassi, josta pilkottaa uusia lajitteluopasteita

Uudet lajitteluopasteet asennetaan kesän aikana

Jokaisen kiinteistömme lajitteluopasteet uusitaan kesätyöntekijöidemme toimesta kuluvan kesän aikana. Tarvittaessa myös jätetilat järjestellään uudelleen asukkaidemme lajittelun helpottamiseksi.

Kiinteistöjemme jätetilojen läheisyydessä on viime viikkoina voinut nähdä työntekijöitämme työn touhussa – kyse on jätetilojen lajitteluopasteiden uudistamisprojektista, jota hoitavat kesätyöntekijämme Minka Paavola ja Katariina Laiho. Kesän aikana jokaisen kiinteistömme jätetilan lajitteluopastus uusitaan, ja samalla kartoitetaan jätetilojen yleinen kunto. Tarpeen vaatiessa tilassa olevia jäteastioita järjestellään uudelleen, ja mikäli jätetiloilla ilmenee korjaustarpeita tai puutteita, ne kirjataan ylös korjaustöitä varten. Projekti alkoi kesäkuun toisella viikolla, ja uudet lajitteluopasteet ovat kaikilla kiinteistöillä viimeistään elokuun aikana. Tähän asti kaksikon työpäivät ovat sujuneet positiivisissa merkeissä.

Hienoa päästä tekemään konkreettista työtä helpottamaan asukkaiden lajittelua tulevaisuudessa. Kenttätyö on muutenkin mukavaa; kiva päästä tutustumaan Espoon eri alueisiin ja kohtaamaan asukkaita kiinteistöllä. Kaikki kohdatut asukkaat ovat todella mukavia ja ottaneet projektin ilolla vastaan, Minka Paavola ja Katariina Laiho kertovat toisiaan säestäen.

Kuva
Kesätyöntekijä kiinnittämässä uutta lajitteluopastetta jätetilan seinään

Vanhat lajitteluopasteet vaihdetaan uusiin kuvallisiin opasteisiin, jotka on suunnitellut Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.


Selkeät opasteet ja jäteastioiden järjestys auttavat asukasta

Projektin kokonaistavoitteena on tehdä lajittelusta asukkaille helpompaa jätetilojen järjestelyn ja selkeämmän opastuksen avulla sekä näin ollen mahdollistaa enenevissä määrin kestävän elämäntavan toteuttamista. Uusissa HSY:n tuottamissa opasteissa on värikoodaus astioiden mukaan sekä selkeät kuvalliset esimerkit kuhunkin jäteluokkaan kuuluvista jätteistä.

Uudet opasteet ovat havainnollistavat ja varsinkin kuvalliset esimerkit ovat varmasti hyödyllisiä asukkaiden keskuudessa. Pienilläkin muutoksilla voidaan auttaa kollektiivisen lajittelukäyttäytymisen muuttamisessa positiivisempaan suuntaan, pohtii Katariina Laiho.

Jätetilojen uudelleen järjestämisellä pyritään tekemään lajittelusta asukkaille sujuvaa. Etenkin vanhempien kiinteistöjen jätetilat eivät enää täysin vastaa nykyisen lajittelun vaatimuksia, sillä jäteluokkien vaatimien astioiden lukumäärä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana useammalla. Tarvittaessa jätetiloista on siirretty katoksen ulkopuolelle sellaisia astioita, jotka eivät aiheuta mahdollisuuksia tuholaishaittaan. Näitä ovat esimerkiksi SER-jäte sekä keräyspaperi.

Kuva
Kesätyöntekijä järjestelee jätetilan astioita uudelleen.

Jätetilojen uudelleenjärjestelyllä pyritään tekemään lajittelusta vaivattomampaa.


Haasteellisinta työssä on ollut ahtaiden ja vaikean muotoisten jätetilojen uudelleen järjestämisen ratkaiseminen. Etenkin vanhempien kiinteistöjen jätetilat eivät vastaa lajittelun nykypäivän tarpeita, joten tilaa on välillä niukasti. Palkitsevaa on kuitenkin se, jos onnistuu uudelleenjärjestelyllä saamaan jätetilasta selkeästi toimivamman”, kertoo Minka Paavola.

Ilmastotiekartta vastuullisuustyön tukena

Lajitteluopasteiden uusiminen toteutetaan osana vastuullisuusstrategiaamme kuuluvaa ilmastotiekarttaa, jonka keskeisenä tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä niiden toimijoiden osalta, joihin voimme itse vaikuttaa. Ilmastotiekartta sisältää neljä keskeistä tavoitetta, joita tuetaan 25 erilaisella toimenpiteellä, jotka koskettavat koko toiminta-aluettamme. Lajitteluopasteiden uudistamisprojekti liittyy ilmastotiekartan kiinteistöjen ja ylläpidon toimenpiteitä koskevaan tavoitteeseen, ja opasteiden uusimisella sekä jätetilojen uudelleenjärjestelyllä pyritään asuntokohteiden sekajätemäärän pienentämiseen sekä lajittelutehokkuuden parantamiseen. 


Kuvat: Niina Talvensaari