Kuva
Kuvassa talvinen metsä, kuvan keskellä polku ja oikeassa laidassa kuusi, jonka oksilla on punaisia palloja
Uutinen 14.12.2023

Tänä vuonna muistamme joululahjoituksella nuoria ja naapuruustoimintaa

Lahjoitamme myös tänä vuonna joulukortteihin ja -lahjoihin varaamamme rahat hyväntekeväisyyteen ja toivomme, että yhteistyökumppanimme toimivat samoin.

Tänä jouluna muistamme yhteistyökumppaneiden joulukortteihin ja henkilöstön joulumuistamisiin varatuilla rahoilla kahta espoolaistoimijaa, Hyvä koti ry:n Nuorten Hyvis -yhteisöä ja Kalliolan Setlementti ry:n Matinkylän Naapuruustaloa. 

Molempien toiminnassa yhteisöllisyys on keskeisellä sijalla. 

Nuorten Hyvis tarjoaa yhteisöllistä ryhmätoimintaa mielenterveyden haasteiden kanssa eläville espoolaisnuorille. Yhteisö tuo nuorille säännöllistä päivärytmiä arkisten askareiden, toiminnallisten ryhmien sekä erilaisten teemapäivien ja retkien avulla. 

Matinkylän Naapuruustalossa yhteisöllisyyttä rakennetaan vaalimalla naapuruussuhteita. Tämä avoin kohtaamispaikka tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa, tavata ystäviä ja osallistua erilaisiin ryhmiin. Naapuruustalossa saa ohjausta ja neuvontaa kolmella kielellä: suomeksi, arabiaksi ja englanniksi.

Yhdessä voimme tehdä enemmän

Eettisiin periaatteisiimme kuuluu, että emme ota vastaan lahjoja yhteistyökumppaneiltamme. 

Sen sijaan toivomme, että näihin muistamisiin varatut rahat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, sillä se on voimakas viesti välittämisestä ja yhteisvastuusta. Kiitos siitä.  

Kuva: Adobe Firefly