Kuva
Kuvassa henkilö vaihtaa palovaroittimen paristoa
Uutinen 1.12.2023

Tänään on hyvä päivä vaihtaa kotisi palovaroittimiin uudet paristot!

Paloturvallisuustilastojen mukaan toimiva palovaroitin on puuttunut joka toiselta niistä kodeista, joissa on ollut tulipalo*. Tieto on huolestuttava, sillä laki edellyttää, että jokaisessa kodissa ja vapaa-ajan asunnossa on toimiva palovaroitin.

Palovaroittimen tärkein tehtävä on havaita alkava tulipalo ja hälyttää asunnossa sisällä olevat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Se edellyttää, että kodissasi on aina tarpeellinen määrä toimintakuntoisia palovaroittimia, eli vähintään yksi asunnon jokaisen kerroksen alkavaa 60 asuinneliötä kohden.   

Palovaroittimen oikea paikka on katossa, vähintään puolen metrin päässä nurkista. Oikein sijoitettu palovaroitin tulee löytyä jokaisesta makuuhuoneesta sekä kulkureiteiltä, joita pitkin asunnosta pääsee ulos.  Keittiössä ja pölyisissä tai kosteissa tiloissa varoitin saattaa reagoida turhaan, joten sellaisiin paikkoihin niitä ei kannata sijoittaa.

Pidä huolta palovaroittimien toimintakunnosta 

Palovaroittimien toimintakunnosta huolehtiminen on aina asukkaan vastuulla riippumatta siitä, kuka sen on hankkinut. Näillä toimilla varmistat helposti, että asuntosi palovaroittimet toimivat vuoden jokaisena päivänä kuten niiden pitääkin:

  • Testaa palovaroittimien toiminta kerran kuukaudessa ja aina, kun olet ollut pidempään poissa kotoa.
  • Vaihda paristot kaikkiin palovaroittimiin vähintään kerran vuodessa.
  • Vaihda paristo välittömästi, jos palovaroitin alkaa piipata harvakseltaan.
  • Vaihda palovaroitin uuteen, mikäli se ei toimi pariston vaihtamisesta huolimatta.
  • Myös verkkovirralla toimivissa palovaroittimissa on paristo, jonka vaihtaa huoltoyhtiö (ota yhteyttä kiinteistösi huoltoyhtiöön). 
  • Vaihda kotiisi uudet palovaroittimet 5–10 vuoden välein.

*Lähde: paloturvallisuusviikko.fi 

Asuntojen palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy vuoden 2026 alusta alkaen asukkaalta vuokranantajalle. Siihen asti sinun tulee huolehtia siitä, että kodissasi on oikea määrä palovaroittimia, ne ovat toimintakuntoisia ja oikeinsijoitettuja.