Turvallisesti pihalla myös pimeään aikaan
Pimeällä muiden havaitseminen on tavallista vaikeampaa myös valaistuilla alueilla. Jokainen voi omalta osaltaan parantaa pihan turvallisuutta.
Huolehdi, että näyt pimeässä
Käytä heijastinta, kun liikut pimeällä. Tarkista myös lasten ulkovaatteiden ja reppujen heijastimet. Jos liikut pyörällä, varmista ennen lähtöä, että pyörän etu- ja takavalo toimivat.
Pihalla autoilevan kannattaa vähentää nopeutta ja varautua siihen, että jalankulkijaa tai pyöräilijää voi olla vaikea havaita ajoissa.
Pidä kulkureitit vapaina
Jätä pyörät ja sähköpotkulaudat niille varatuille paikoille. Kulkureitille jätettyinä ne vaikeuttavat liikkumista ja voivat aiheuttaa kompastumisvaaran etenkin pimeällä.
Käytä kausivaloja turvallisesti
Kausivalot tuovat valoa ja tunnelmaa pimeään vuodenaikaan, mutta ne eivät korvaa pihan varsinaista valaistusta. Käytä ulkona vain ulkokäyttöön tarkoitettuja valoja ja jatkojohtoja. Tarkista ennen käyttöönottoa, että valosarja ja johto ovat ehjiä.
Sijoita valot ja johdot niin, etteivät ne häiritse kulkemista tai jää oven tai ikkunan väliin. Huomioi myös naapurit ja suuntaa valot niin, etteivät ne häikäise asuntoihin.
Ilmoita rikkinäisestä pihavalaisimesta
Jos huomaat, ettei pihan, kulkureitin tai sisäänkäynnin valaisin toimi, tee vikailmoitus huoltoyhtiölle.
Kerro ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti, missä valaisin sijaitsee. Mainitse esimerkiksi rakennuksen, sisäänkäynnin tai kulkureitin, jonka lähellä valaisin on.
Tee vikailmoitus ensisijaisesti kirjautumalla EAsyyn. Kun teet ilmoituksen kirjautuneena, voit seurata sen etenemistä palvelussa.