Kuva
Espoon Asuntojen työntekijöitä naapurikeskustelussa.

Naapuritapaaminen

Naapuritapaamisessa ohjataan eripuran osapuolia keskustelemaan keskenään ja etsimään itse ratkaisua ongelmaan sovittelijan läsnä ollessa.

Parhaimmillaan samassa pihapiirissä asuminen sujuu luonnikkaasti. Joskus sukset voivat kuitenkin mennä ristiin, jolloin yhteiselo vaatii kykyä keskustella avoimesti.

Mikäli naapurin toiminta häiritsee, paras tapa on ottaa asia avoimesti hänen kanssaan puheeksi ja kertoa, mikä hänen toiminnassaan tuntuu sinusta häiritsevältä.

Jos et saa ratkaistua ristiriitatilannetta omin voimin, voit ottaa yhteyttä asuintalosi isännöitsijään. Asukkaiden luvalla isännöitsijä informoi sovittelun tarpeesta Naapuruussovittelun keskusta (ulkoinen linkki). Sovittelija on yhteydessä erimielisyyttä aiheuttavan asian osapuoliin ja järjestää sovittelutapaamisen.

Sovittelu on kasvokkain naapurin tapaamista ja tasapuolista, luottamuksellista keskustelua sovittelijan läsnä ollessa. Puhumalla on usein löytynyt ratkaisu vaikeisiinkin asioihin.

Hyvällä kasvokkain kohtaamisella on tärkeä merkitys sille, että saadaan aikaan positiivinen kierre, jossa hyvään vastataan hyvällä. Aina voi pyytää anteeksi, jos on menettänyt malttinsa tai käyttäytynyt sopimattomasti. 

Tapaamisessa ristiriidan osapuolet voivat yhdessä sopia, miten he hoitavat hankalan tilanteen kumpaakin tyydyttävällä tavalla ja tulevat jatkossa toimeen parhaalla mahdollisella tavalla.

Naapuruussovittelun avulla on saatu ratkaistua myös erittäin hankaliksi koettuja riitoja ja erimielisyyksiä.