Kuva
Kuvassa kolme tyttöä pelaa palloa pihalla.

Piha

Parhaimmillaan talon yhteinen piha-alue on asukkaiden kohtaamispaikka, jossa viihdytään ja vietetään aikaa yhdessä.

Pihan omatoiminen kehittäminen

Jos viherpeukaloasi syyhyää ja haluaisit puuhata talon yhteisellä pihalla, ota yhteyttä kiinteistösi asukastoimikuntaan. Yhteisten alueiden kehittämisen ideat kulkevat aina asukastoimikunnan kautta, joka voi viedä ideoita eteenpäin kiinteistön isännöitsijälle. Jos asukkaat haluavat tehdä yhteiselle pihalle vaikkapa kukkaistutuksia tai hankkia istutuslaatikoita, asukastoimikunnan tulee sopia asiasta isännöitsijän kanssa.

Talkoot

Monissa kiinteistöissämme asukastoimikunta järjestää asukkaille piha- ja siivoustalkoita piha-alueiden siistimiseksi.

Liputus

Liputamme kiinteistöillämme virallisina liputuspäivinä sekä vakiintuneina, kalenteriin merkittyinä liputuspäivinä. Huoltoyhtiö hoitaa kiinteistöjemme liputuksen. 

Jos asukkaalle tulee tarve järjestää suruliputus, asiasta sovitaan huoltoyhtiön kanssa. Suruliputuksen järjestäminen kuolin- ja hautajaispäivänä on asukkaillemme maksutonta.

Viihtyisän ja turvallisen pihan pelisääntöjä 

Pidetään yhdessä piha-alueet viihtyisinä, siisteinä ja turvallisina. Pihat ovat yhteistä aluetta, joten ethän säilytä tavaroitasi siellä ja kerääthän omat tavarasi käytön jälkeen pihalta pois. Sama pätee lasten leluihin. Leikkialue on tarkoitettu lapsille, ethän vie lemmikkiäsi sinne.

Autojen pesu

Autojen peseminen ei ole sallittua pihoillamme.

Grillaus

Monissa kerrostalokohteissamme on grillikatos, jota kaikki asukkaat voivat käyttää. Osalla kiinteistöistä on grilli, jota saa lainata asukastoimikunnalta. 

Muistathan huolehtia paloturvallisuudesta! Ja muistathan myös valoisina kesäiltoina grillatessa antaa naapureillesi yörauhan klo 22–07.

Rivitalojen asuntopihoilla sähkö- ja kaasugrillin käyttö on sallittu, jos siitä ei ole haittaa naapureille. Paloturvallisuussyistä grilli tulee sijoittaa vähintään neljän metrin päähän talon seinästä. Parvekkeella ja luhtitalojen pihoilla grillaukseen saa käyttää sähkögrilliä, joka tulee sijoittaa tarvittavan suojaetäisyyden päähän seinästä ja ikkunoista. Grillaajan vastuulla on myös huolehtia, ettei grillauksesta syntyvää savua tai käryä päädy kiinteistön ilmanvaihtoon.

Uima- ja kahluualtaat

Uima-altaat, isommat kahluualtaat ja paljut eivät ole sallittuja huoneistopihoilla. Huoneistopihalla sallitaan kuitenkin pieni kahluuallas lasten tai lemmikkien viilentämistä varten. Kahluuallas saa olla enintään 200 cm halkaisijaltaan ja 40 cm syvyydeltään. 

Kahluualtaan asettaja vastaa itse siitä, että altaasta ei aiheudu vaaraa kenellekään. 

Ilotulitteet

Ilotulitteiden ampumisesta ei saa aiheutua vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille tai muulle omaisuudelle, joten ethän ammu ilotulitteita piha-alueella tai rakennuksien lähellä. 

Lemmikkien ulkoiluttaminen

Koirien, kissojen ja muiden lemmikkieläimien pitäminen vapaana on kielletty. Pidäthän siis lemmikkisi kytkettynä. Lemmikkieläimiä ei saa lainkaan viedä esimerkiksi lasten leikkipaikoille, yleisille uimarannoille tai kuntopoluille.

Ulkoilutathan lemmikkieläintäsi pihapiirin ulkopuolella ja korjaathan lemmikkisi jätökset. Koiran- ja kissankakka kuuluu laittaa pussiin suljettuna sekajätteeseen. Jätökset esimerkiksi lasten leikkipaikoilla ja hiekkalaatikoissa muodostavat terveysriskin. Myös lemmikin pissatus tulee tapahtua pihapiirin ulkopuolella.

Vapaana ilman omistajaa liikkuvan lemmikin voi ottaa kiinni. Lemmikki tulee toimittaa omistajalleen tai lemmikkieläinten löytöeläintaloon.

Luonnonvaraiset eläimet

Lintujen ja muiden luonnonvaraisten eläinten ruokkiminen ei ole sallittua piha-alueella. Ruoka houkuttelee muiden eläinten ohella myös rottia. Lisäksi lintujen ja muiden eläinten jätökset sotkevat ja voivat aiheuttaa tautiriskiä. Samasta syystä ethän rakenna pihalle pesäpaikkoja siileille ja muille luonnonvaraisille eläimille. 

Tupakointi

Tupakointi on kielletty kaikissa yhteisissä tiloissa. Vuoden 2009 jälkeen valmistuneissa ja peruskorjatuissa kohteissa tupakointi on sallittu vain erikseen merkityillä paikoilla. Tupakointikielto koskee myös vesipiippua, yrttisavukkeita ja sähkösavukkeita (tupakkalain 549/2016 mukaisesti).