Kuva
Kuvassa Espoon kartta, johon on merkitty rakenteilla olevat uudiskohteet
Uutinen 23.9.2021

Espoon Asunnoilla on parhaillaan rakenteilla yli tuhat uutta kohtuuhintaista vuokra-asuntoa

Espoon Nuottaniemessä juuri alkaneen rivitalokohteen rakentaminen nosti Espoon Asuntojen rakenteilla olevien vuokra-asuntojen määrän yli tuhanteen. Yhtä suureen lukuun on edellisen kerran ylletty 1990-luvulla.

Espoon Asuntojen tehtävänä on rakennuttaa asuntoja kaupungistuvan ja väkimäärältään kasvavan Espoon tarpeisiin. Omistajana Espoon kaupunki määrittelee asuntotuotantotavoitteen, joksi on viime vuosina asetettu 400:n uuden asunnon rakennuttamisen aloittaminen.

- Olemme saavuttaneet tuon tavoitteen hyvin ja jopa ylittäneetkin sen. Tästä on kiittäminen osaavaa ja tehokasta rakennuttamisen tiimiä, jolla on saatu asuntokohteiden suunnitteluun hyvä vauhti ja onnistumisia urakkakilpailuissa, sanoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Espoon Asunnot on myös viime aikoina kehittänyt aktiivisesti olemassa olevaa kiinteistökantaansa joko purkavan uudisrakentamisen tai täydennysrakentamisen avulla.

- Sitä kautta luomme tasaisesti lisää paikkoja uudisrakentamiselle ja  uudistamme nykyistä asuntokantaa paremmin kysyntää vastaavaksi, sanoo Räihä.

Rakenteilla olevia uudiskohteita on vielä hetken neljätoista, sillä jo syyskuun lopussa niistä valmistuu ensimmäinen, Kolkekannaksentie 1. Lippajärvellä sijaitseva kerrostalokohde on yhtiön historian ensimmäinen kiinteistökehityskohde, sillä tontilla aiemmin sijainneet luhtitalot purettiin alkuvuodesta 2018.

Kolkekannaksentielle valmistuvien 139:n kohtuuhintaisen kodin lisäksi Niittykumpuun valmistuva kerrostalokohde Niittykummuntie 12 saa asukkaansa lokakuun lopussa. Varsinainen valmistuvien uudiskohteiden suma on luvassa loppuvuodesta 2022 ja alkuvuodesta 2023, kun kohteita on arvioitu valmistuvan seitsemän, mahdollisesti jopa kahdeksan.

- Uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tulee eri puolille Espoota, niin kaupunkikeskuksiin kuin tulevina vuosina voimakkaasti kehittyville uusille alueille. Uudiskohteiden joukossa on muun muassa ensimmäinen joutsenmerkkikohteemme Karakalliossa ja niin ikään ensimmäinen puukerrostalokohteemme Finnoossa, sanoo Räihä.  

Kaikki rakenteilla olevat uudiskohteet toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella. Se  tarkoittaa, että niihin aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa tullaan noudattamaan ARAn asukasvalintakriteerejä.

Lisätietoa rakenteilla olevista uudiskohteista, niiden sijainneista, arvioiduista valmistumisajankohdista ja asuntojen määristä löydät verkkosivuiltamme.