Kuva
Kuvassa piirroskuva Espoon Asuntojen strategiasta. Kuvan alimmalla tasolla ovat arvot ja yrityskulttuurimme elementit, seuraavaksi viisi strategista painopistettä, visio ja missio ylimpänä.

Espoon Asunnot päivitti strategiansa

Espoon Asuntojen hallitus hyväksyi yhtiön päivitetyn strategian elokuussa 2023. Uuden strategian visio on ”Sujuvaa ja edullista asumista vastuullisesti”, ja se heijastaa sitoutumistamme asiakaskeskeisyyteen, tuottavuuteen ja kestävään kehitykseen.

– Käynnistimme strategiatyön kahdella ennakkokyselyllä, joista ensimmäiseen vastasi johtoryhmä ja toiseen koko henkilöstö. Kyselyillä kartoitimme näkemyksiä siitä, millainen Espoon Asunnot on parhaimmillaan vuonna 2030 ja mitä meidän olisi kehitettävä, jotta saavutamme tavoitetilan vuoteen 2030 mennessä, Espoon Asuntojen toimitusjohtaja Jaakko Kammonen kertoo.

Ennakkokyselyjä seurasi tiivis työpajavaihe, jonka aikana johtoryhmä kokoontui viidesti eri teemojen äärelle. Näiden työpajojen välituotoksia hallitus ja johtoryhmä työstivät yhdessä eteenpäin kolmessa työpajassa. 

– Tämän lisäksi koko henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua avoimeen keskustelutilaisuuteen ja jakaa ajatuksiaan niistä toimista, joissa meidän on onnistuttava, jotta saavutamme visiomme. 

Muutos on jatkuvaa

Strategiatyön yhteydessä Espoon Asuntojen kannalta keskeisiä muutostekijöitä tunnistettiin tämänhetkisessä toimintaympäristössä olevan viisi. Ne ovat

  1. Talouskehityksen haasteet, kuten vaimea talouskasvu, korkeammat korot ja inflaatio
  2. Espoon väkiluku kasvaa voimakkaasti, ja siitä suuri osa tulee maahanmuutosta. Samalla perhekoko on pienentynyt ja vastaavasti ikääntyneiden osuus lisääntyy.
  3. Kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen liittyvä regulaatio ja raportointi lisääntyy lähivuosina. 
  4. Nopea teknologinen kehitys tarjoaa mahdollisuuksia uudistaa toimintamalleja ja ottaa käyttöön uusia toimintatapoja, jotka edellyttävät uutta osaamista ja investointeja teknologiaan.
  5. Työelämän murros muuttaa työn tekemisen tapoja ja toimintamalleja.

– Toimintaympäristön muutoksia on kyettävä ennakoimaan ja reagoimaan muutoksiin tarvittaessa ripeästikin. Siksi noudatamme jatkossa rullaavan strategian periaatetta. Sen lähtöajatus on, että toimintaympäristön seuranta on jatkuvaa ja strategiaa täydennetään tai muutetaan, kun toimintaympäristön muutokset antavat siihen aihetta. 

Sujuvaa ja edullista asumista vastuullisesti

Vuoteen 2027 tähtäävän strategian keskipiste ovat viisi painopistettä: asiakkaat, kiinteistökanta, toimintamalli, henkilöstö ja osaaminen sekä kestävä kehitys. 

 – Päivitetty strategiamme korostaa asiakaskokemuksen parantamista, kiinteistökannan arvon säilyttämistä ja toimintamallien kehittämistä. On kuitenkin päivänselvää, ettei mikään näistä toteudu ilman motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä. Tästä syystä hyvä työntekijäkokemus ja tuki henkilöstön osaamisen jatkuvalle ja tarkoituksenmukaiselle kehittymiselle on yksi strategisista painopisteistämme.  

Viides strateginen painopiste keskittyy talouden ja kestävän kehityksen tavoitteiden yhdistävään tarkasteluun mm. uudis- ja korjausrakentamisen, energiankäytön sekä hankintojen osalta. 

Kumppaniverkostolla keskeinen rooli 

Yhteistyö kumppanien kanssa on usein keskeinen osa yrityksen strategiaa ja sen onnistunutta toteutusta. Näin on myös Espoon Asunnoilla. 

– Strategiset kumppanuudet ovat avainasemassa, sillä niissä on sitouduttu jakamaan tavoitteemme ja edistämään tavoitteiden toteutumista. Näemme, että erityisen tärkeä rooli kumppaniverkostollamme arvon tuottamisessa asiakkaillemme, kokonaisprosessien vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden parantamisessa sekä ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. 

Strategian yhteyteen laadittu strategisen kehittämisen tiekartta ulottuu vuoteen 2027 ja sen toteutus on jo täydessä vauhdissa.